Näytetään tekstit, joissa on tunniste JAU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JAU. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Konstan sosiaalistamista ja molempien kouluttamista

Olemme kerenneet nyt:
- käydä tallilla useamman kerran: Konsta on todella hyvin tottunut hevosiin. Ei pelkää niitä ollenkaan, mutta osaa kuitenkin varoa ja väistää hevosia. Konsta on viettänyt muutaman kerran tallilla jopa kuuden tunnin päiviä eikä nämäkään päivät saa pattereita loppumaan.

- käydä Itiksessä: Konsta ei stressannut lainkaan, vaan nukkui onnellisesti käytävillä, kun itse join kahvia. Kävimme myös faunattaressa katsomassa eläimiä ja ostamassa metallisen noutokapulan.

- käydä mummolla ja vaarilla: Kävimme etenkin tutustumassa häkeissä asustaviin äänekkäisiin hirvikoiriin. Yksin Konsta ei uskaltanut häkille mennä, mutta kun itse menin mukaan, niin pian Konsta tuli perästä.

- matkustaa junalla: Koko junamatkan Konsta yllättäen nukkui... Välillä tuntuu, että onko tämä sosiaalistaminen turhaa, kun ei toi jätkä pienestä stressaa. Vietimme myös tunnin rautatieasemalla ihmisten keskellä hälinässä ja kuunnellen kuulutuksia. Harjottelimme myös ritilän päällä kävelyä.

- käydä kevätmarkkinoilla: Käveltiin tori läpi ja seurailtiin ihmisten menoa. Fram oli myös mukana. Fram pelkäsi ilmapalloja ja haukkui niille, Konstaa ei kiinnostanut.

- käydä tivolissa: Huvitti, kun Konsta ei tuntunut edes huomaavan, että olimme jotenkin normaalia erikoisemmassa paikassa. Hirveä meteli, paljon ihmisiä, juoksevia ja kiljuvia lapsia. Ja mikä Konstaa kiinnostaa? Lentelevät lehdet. Kävimme tervehtimässä ystävällisen oloista labradorinnoutajaa. Se Konstaa pelotti.

- käydä eläinlääkärissä: Ensimmäiset rokotukset haettiin. Konsta ei edes huomannut mitään, kun keskittyi namien syömiseen.

- käydä kasvattaja-Johannalla: Konstaa alkuun jännitti toiset koirat, ja hakeutui syliin turvaan. Hetken kuluttua ei poika meinannut pysyä housuissansa, kun olisi halunnut tyttöjen perässä juosta.

- käydä tutustumassa toiseen vieraaseen kissaan: Konsta kävi tutustumassa Tane-kissaan. Kaikki meni hyvin ja kissakin innostui leikkimään Konstan kanssa.
Konsta 14 vko



Kouluttamista:

Konstan kanssa kouluttaminen on keskittynyt kaikkein tärkeimmän, eli luoksetulon harjoitteluun. Se ei ollut alkuun helppoa ollenkaan, sillä Framia itsenäisempänä Konstalla oli hinku lähteä omille teilleen. Nyt luoksetulo sujuu häiriöttömässä ympäristössä hyvin.

Sen lisäksi olen ehdollistuttanut Konstaa naksuttimeen ja aloittanut seisomisen harjoittelun. Seisomista tahkotaan edelleenkin Framin kanssa. Framilla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää seisomista, kun eihän se tavallaan tee silloin mitään. Istuminen ja maahanmeno on ollut paljon helpompia kouluttaa, joten siksi aloitamme Konstan kanssa "vaikeimmasta", eli seisomisen harjoittelusta.

Konstan kanssa ollaan myös leikitty lusikoilla ja avaimilla, jotta metallin pitäminen (tulevaisuudessa metallikapulan) suussa onnistuisi. Framilla ei vielä edes puisen kapulan pitäminen onnistu kuin muutaman sekunnin ajan.

Päästiin tänä vuonna Framin kanssa JAU:hun. Agilitytreenit alkavat meillä parin viikon kuluttua.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

JAU:n katselmus

Muutama viikko takaperin oltiin Järvenpään Agilityurheilijoiden katselmuksessa.

Katselmuksessa oli pieni toko-osuus, agility-osuus ja "tee koirasi kanssa mitä vaan"-osuus.

Toko-osuudessa koira piti jättää riviin paikalleen, ja kävellä noin 20metrin päähän koirasta. Onneksi ollaan harjoiteltu paikallaan makuuta PALJON, koska se on ollut erittäin haasteellista Framille. Harjoittelun tuloksena se oli nyt todella helppoa eikä Framia kiinnostanut vieressä olevat koirakaveritkaan. Kuuliaisesti tää tyyppi vaan odotti, vaikka vielä muutama kuukausi sitten ei todellakaan olisi malttanut.
Kun olin kävellyt 20 metrin päähän koirasta, se piti kutsua luokse. Tämän Fram suoritti epäröimättä ja vauhdilla. Olin super ylpeä.

Paikallaan makuuta ollaan harjoiteltu aktiivisesti kolmella eri harjoituksella. Yksi tapa on, että seison paikallani ja otan vain kellolla aikaa. Ajan pituutta ollaan pikkuhiljaa pidennetty ja pidennetty. Kärsivällisyyttä ollaan harjoiteltu myös niin, että Fram makaa paikallaan ja minä puuhailen omiani, kuten esimerkiksi siivoan tai kävelen ympäriinsä. Kolmas harjoitus on ollut semmoinen, että Framin täytyy maata paikallaan, kun kävelen sen ympäri.

Agility-osuudessa oli suora putki, mutkalla oleva putki  ja kolme hyppyestettä. Tiesin, että Fram ei mutkalla olevaan putkeen varmuudella mene, joten meidän ei tarvinnut sitä suorittaa. Alussa sai sanoa, mitä koira jo osaa, ja sen mukaan myös tehtiin. Mentiin siis ratana suoraa putkea ja hyppyesteitä. Agility-osuus meni ihan ok.

Haastavinta oli "tee koirasi kanssa ihan mitä vaan"-osuus. En keksinyt mitä tehtäisiin... Siinä sai leikkiä, esitellä temppuja, tokoilla tai tehdä ihan mitä vaan huvitti. Esiteltiin hieman seuraamista ja leikkimistä leluilla.