Fram saapui elämääni noin vuosi sitten tammikuussa, eräänä kylmänä, mutta aurinkoisena päivänä. Mittelspitz rotuun päädyin rodun suhteellisen terveyden, luonneominaisuuksien sekä tietysti itseäni miellyttävän ulkonäön takia. Vanhempieni luona asustaa kaksi bichon frisé urosta, Jeri (synt. 04/2000) ja Vili (synt. 04/2008), jotka jäivät sinne muuttaessani pois. Jerin kanssa ollaan tutustuttu leikkimielisesti agilityyn ja Vilin kanssa näyttelymaailmaan.
Fram on kuitenkin ensimmäinen oma koirani, jonka elämästä ja koulutuksesta olen vastannut itse.
Kuluneen vuoden aikana olen panostanut hyvään arkitottelevaisuuteen, mutta olen myös antanut tilaa ja aikaa Framille kasvaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Aloitimme koirakaksikon järjestämällä pentukurssilla Framin ollessa reilun 5kk:n ikäinen. Siellä harjoittelimme ihan vain keskittymistä muiden koirien läsnäollessa, luoksetuloa, ohituksia, katsekontaktia ja paikallaanoloa/rauhoittumista. Haasteellisinta Framille oli rauhoittua tunnin alussa.
Jatkoimme pentukurssin jälkeen tutustu tokoon - kurssilla, joka oli myös koirakaksikon järjestämä. Siinä käytiin neljässä kerrassa läpi tokon alokasluokan liikkeet.
Syksyllä aloitimme kymmenen kerran BH-kurssin, johon päädyimme ikäänkuin vahingossa. Ilmotin Framin kymmenen kerran Toko-kurssille, mutta koska ei ollut riittävästi osallistujia, menimmekin BH-kurssille. Kurssi oli todella hyödyllinen ja onneksi päädyinkin sinne vahingossa. Fram oppi paljon maltillisemmaksi, sillä harjoituksia tehtiin enemmän häiriön alla, kuin mitä normaalilla toko-kurssilla olisi tehty. Alkukurssista haasteellisinta olivat toiset koirat häiriöinä, mutta loppukurssista vieraat koirat eivät enää haitanneet, vaan kulho, jossa oli herkkuja, osoittautui suurimmaksi haasteeksi.
Tarkoituksena olisi jatkaa nyt keväällä BH:n jatkokurssilla, ja ehkäpä joskus hamassa tulevaisuudessa suorittaa BH-koe.
10.1. Aloitamme Framin kanssa kymmenen kerran agility-kurssin.
Jotta kaikki ei kuullostaisi näin hyvältä, on myönnettävä, että on myös ollut ongelmiakin niin koulutuksellisestikin kuin muutenkin arkielämässä. Mutta haasteethan tekevät koulutuksesta mielenkiintoisempaa.
Jo pentuna Fram aloitti räyhäämisen remmissä. Etenkin haasteellisia olivat isot koirat ja varsinkin jos ne olivat mustia. Mikä on jännä juttu, sillä Framin paras kaveri on musta ja iso sekarotuinen noutaja nimeltään Iita. En tiedä varsinaista ongelman syntyperää, mutta epäilin erään tapahtuman aiheuttaneen sen. Oltiin illalla Framin kanssa lenkillä ja kuljin omissa ajatuksissani enkä huomannut kun kulman takaa tuli kaksi isoa koiraa. Ne aloittivat hirveän rähinän ja säikähdin itsekin. Ehkäpä siitä alkoi Framin remmirähinöinti... Muutos ja kouluttaminen kesti pitkään. Koulutus alkoi niin, että lenkillä pidin etäisyydet pitkinä muihin koiriin, ja aina kun näkyi koira, Fram sai nameja. Alkuun Fram ei suostunut niitä ottamaan enkä tiennyt mitä tehdä. Huomasin kuitenkin, että tietyllä tapaa laittamalla käden, joka oli täynnä nameja, suun eteen kupiksi, Fram alkoikin pikkuhiljaa syömään. Aloin pitämään päiväkirjaa siitä, kuinka onnistuttiin. Tein A4-paperille ruudukon, jossa oli tuhat ruutua, ja laitoin sen jääkaapin oveen. Tarkoituksena oli onnistua tuhat kertaa peräkkäin ohittamaan vieras koira niin, että Fram ei ala rähjäämään. Mikäli jonain kertana Fram rähjää, aloitan laskun tuhanteen alusta. Loppujen lopuksi Fram oppi niin nopeasti olemaan hiljaa, etten jaksanut kirjata tuhanteen kertaan saakka. Idea oli kuitenkin hyvä...
