Vaikka olen jo paljon oppinut elämisestä ja omasta itsestäni, niin en silti vieläkään osaa näyttää tunteitani. Voin itkeä ja asua omassa synkkyydessäni, kun olen yksin.
Olin agilitykisoissa töissä viikonloppuna. Ja se oli raskasta. Ei siksi, että Framista ei ehkä ole agilitykoiraksi. Tajusin, ettei Framia ehkä kohta enää ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti